Ohjelma

Perjantai

Kolme ihmistä istuu ja katsoo kirjaa sisätiloissa, lattialla alumiinifoliota, ja taustalla on sininen valo ja hämyinen ympäristö.

Lauantai Syke-hallilla

Ja Valkeassa

Sunnuntai

Kaksi miestä, yksi istuu tuolissa ja toinen hyppää ilmaan taakse, molemmilla on erilaisia ilmeitä ja asentoja, istuva mietiskelee ja toinen näyttää olevan yllättynyt tai riemukas. Taustalla on sininen seinä ja pohja on peitetty kiiltävällä alumiinifoliolla.
Kolme ihmistä istuu lavalla keskustelemassa. Taustalla on suuri esitys, jossa on QR-koodi ja värikkäitä grafiikoita, mukaan lukien kaktus.

ZYX

ZYX on työkalu, jolla voimme soveltaa päätilaisuuksien sisältöä omaan elämään. Se mahdollistaa syvemmän sukelluksen aiheisiin kullekin kohderyhmälle räätälöidyllä tavalla: Z on suunniteltu teineille, Y nuorille aikuisille ja X nuorisotyön vastuunkantajille, sekä muille seurakuntatyöntekijöille. Jos mietit mihin kuulut, suosittelemme tutustumaan tilaisuuksien kuvauksiin alla ja valitsemaan sen perusteella oman ZYXisi.

Kolme ihmistä, joista yksi istuu lukien kirjaa, kaksi muuta seisoo hänen lähellään ja osoittaa jotakin hänen käsissään olevalle kirjaansa, taustalla sinertävä valaistus.

I&II: Jumalan kasvojen edessä
Jumala kutsuu meitä astumaan rohkeasti hänen läsnäoloonsa. Mutta mitä se oikeastaan tarkoittaa? Entä miten löytää sille aikaa arjessa? Kuulemme nuorten omia todistuksia siitä, miten suuri vaikutus Jumalan läsnäololla on, sekä saamme opetuksista työkaluja omaan elämään.

III: Anna sen näkyä!
Jumalan läsnäolossa vietetty aika muuttaa meitä sisältä ja näkyy myös ulospäin. Aamuylistyksen jälkeen lauteille saadaan hyviä tyyppejä jakamaan tuoreita ajatuksia siitä, miten elää Jeesuksen opetuslapsena omassa arjessa.

Z – nuorille

Kaksi naista nauravat ja hymyilevät, toinen istuu tuolissa ja toinen seisoo vieressä, kaikki suorakulmaisilla valotehosteilla taustalla.

I&II: Tervettä karismaattisuutta, kiitos!
Haluamme nähdä Pyhän Hengen toimivan seurakunnissamme. Välillä ihmisillä kuitenkin menee homma pieleen. Miten voimme itse olla rakentamassa tervettä seurakuntakulttuuria, jossa on tilaa karismaattisuudelle? Opetusta ja keskustelua aiheesta.

III: Vierailijasta vaikuttajaksi
Paikallisseurakunta on maailman toivo, sanotaan. Miksi seurakuntaan sitoutuminen kannattaa? Millaista on kasvaa vastuunkantajaksi ja vaikuttajaksi? Tarjolla ylistystä sekä ajatusten ja kokemusten jakamista aiheen tiimoilta.

Y – Nuorille aikuisille

Kaksi miestä, toinen istuu tuolilla ja toinen hypähtelee ilmaan taustalla, jossa on sininen tausta ja foil-materiaalia lattialla.

I: Maaperä ja siemen
Millainen tämä nuorten sukupolvi on ja millaisessa (some)maailmassa he elävät? Asiantuntijaluento, jonka lopussa on tilaa kysymyksille. Puhuja ilmoitetaan myöhemmin.

II: Kasvun edellytyksiä
Miksi seurakunta on kasvun edellytys ja mikä tekee siitä nuorelle relevantin? Mistä tiedämme, että työn tavoite täyttyy? Paneelikeskustelussa ajatuksia ja kokemuksia jakavat nuorisotyöntekijät itse.

III: Hedelmä
Miten kasvattaa uusia vastuunkantajia ja johtajia? Missiopalvelutiimin edustajien johdolla puhutaan moninkertaistamisesta.

X – nuorisotyöhön

Oheisohjelma

+

Oheisohjelma +

Yleisön edessä oleva mies, joka laulaa mikrofonilla ja kannustaa yleisöä, jossa ihmiset istuvat ja katsovat häntä, taustalla seinässä pieni valo.
Tekstitypinen logo, jossa lukee 'a&o' luettuna.

Ilmoittautuminen aukeaa syksyllä