Tarinamme
Valtakunnan tarina alkoi jo ennen vuotta 2018. Seinäjoen vapaaseurakunnalla oli järjestetty jo useana vuonna paikallisia tapahtumia, ja kun Hopetapahtuman tie Turussa tuli päätökseen, Seinäjoki ilmoittautui vapaaehtoiseksi jatkamaan vapaakirkollisten nuortentapahtumien ketjua. Valtakuntaa järjestävät siis Seinäjoen vapaaseurakunta ja Suomen vapaakirkon nuoret.
Jo seitsemän kertaa järjestetty tapahtuma on kestänyt läpi koronavuosien, myynyt Valkean täyteen kolme vuotta ja laajentanut viereiseen Syke-halliin. Valtakunnan johtoryhmälle on tärkeää suunnitella jokainen tapahtuma rukouksessa Jumalan ääntä kuunnellen, kehittäen toimintaa entistä paremmaksi ja pitkäjänteinen kestävyys huomioiden. Yli 100 talkoolaisen hyvinvointi ja onnistunut tapahtuma kävijöille ovat meille erittäin tärkeitä.
usko. toivo. rakasta.
on
Valtakunnan keskipiste on Jeesus - Hänen rakkautensa meitä kohtaan ja meissä. Usko Jeesukseen kantaa, ja rakentaa meitä Hänen kaltaisuuteensa. Haluamme, että Suomen kristittyjä ajaa eteenpäin vahva usko, järkkymätön toivo ja palava rakkaus.
Jeesus-keskeinen
Innostava
Valtakunnassa saamme iloita yhteisestä uskosta! Tapahtuman tarkoitus on rohkaista ja varustaa jokaista elämään Jumalan valtakuntaa todeksi omassa arjessaan ja innostaa kertomaan hyvää sanomaa Jeesuksesta eteenpäin, aina maailman ääriin asti.
Valtakunta ei ole hypeä, vaan aitoa Jumalan kohtaamista ja kristittyjen yhteyttä yli seurakuntarajojen. Valtakunnan tavoitteena on rakentaa paikallisia seurakuntia ja mahdollistaa kohtaamisia ihmisten, seurakuntien ja järjestöjen välillä.
Yhteyttä rakentava
Haluamme rakentaa tapahtuman, jossa turvallisuus eri muodoissaan toteutuu aina lavarakenteista tietosuojaan ja keittiöstä rukouspalveluun. Valitsemme luotettavia opettajia ja rohkaisemme omaan ajatteluun. Toteutamme ja kehitämme tapahtumaa kestävästi vuodesta toiseen.
Turvallinen

